Pyhän sydämen muistolehto
Kirkkotie 6, 85500 Nivala
PYHÄN SYDÄMEN MUISTOLEHTO
Pyhän sydämen muistolehto vihittiin käyttöönsä lääninrovasti Kari Tiirolan toimesta 23.9.2025. Muistolehto sijaitsee Nivalan Pyhän sydämen kirkon välittömässä läheisyydessä, kuin kirkon "sylissä". Muistolehdon keskellä on nivalalaisen taiteilija Riitta Latvala-Erkkilän muistomerkki ”Siipeis suojaan”. Se on tarkoitettu lapsensa menettäneille sekä heille, joiden syli on jäänyt tyhjäksi. Muistolehtoa reunustaa kahdelta sivulta muuri. Ympärille kasvaa pensasaita ja muistolehdon sisälle mm. pihlajia ja kuusia.
Muistolehto on yksi vaihtoehto perinteiselle arkkuhautaukselle tai uurnahautaukselle. Mikäli omaiset päätyvät valitsemaan vainajan viimeiseksi lepopaikaksi muistolehdon, siunataan vainaja myös silloin arkussa. Poikkeustapauksiakin on, esim. kuolema ulkomailla. Vainajan siunaamisesta vasta tuhkauksen jälkeen sovitaan aina erikseen kirkkoherran kanssa.
Seurakunnalla on tarjota omaisten käyttöön arkkualba. Kyseessä on käsityönä tehty kirjailtu kangas, millä arkun voi peittää siunaustilaisuuden ajaksi. Arkkualba palvelee erityisesti silloin, jos omaiset ovat päätyneet valitsemaan vaatimattoman arkun tuhkauksen takia. Arkkualban lainaamisesta ei koidu kuluja.
Siunaustilaisuuden jälkeen omaiset voivat viedä kukat muistolehdon muurille.
Vainajan tuhkauksesta sovitaan aina hautaustoimiston kanssa. Lähimmät krematoriot sijaitsevat Kokkolassa ja Kajaanissa. Hautaustoimisto noutaa uurnan krematoriosta ja toimittaa sen seurakunnan kylmiöön. Tuhkien hautaamisesta muistolehtoon vastaa seurakuntamestari. Tämä tapahtuu aina sulan maan aikana ja ilman omaisten läsnäoloa. Tuhkat lasketaan nurmen alle ilman uurnaa. Tämän takia omaiset voivatkin sopia uurnan lainaamisesta seurakunnalta. Uurnan lainaamisesta ei koidu kuluja.
Hautausmaksu muistolehtoon on 120 euroa. Lisäksi laskutetaan kylmiön vuokra 30 euroa.
Halutessaan omaiset voivat tilata seurakunnan kautta vainajalle nimilaatan muistolehdon muuriin. Laattojen ulkonäköön on olemassa graafinen ohjeistus. Nimilaatan kokonaishinta on 150 - 235 euroa, riippuen siitä, tuleeko laattaan yksi vai kaksi nimeä. Nimilaatan voi hankkia vain vainajalle, jonka tuhkat ovat Nivalan Pyhän sydämen muistolehdossa.