Uutislistaukseen

Väestökirjanpito siirtyy lokakuun alussa Ouluun

Nivalan seurakunnan väestökirjanpito siirtyy lokakuun alussa Oulun aluekeskusrekisterin hoitoon.  Kyseessä on lakimuutokseen perustuva muutos. Kaikkien seurakuntien on liityttävä jonkin aluekeskusrekisterin jäseniksi viimeistään ensi vuoden alusta.

Oulun aluekeskusrekisterissä hoidetaan useiden Oulun hiippakunnan alueen seurakuntien jäsenrekisterit (kirkonkirjat), avioliiton esteiden tutkinnat, virkatodistus-, sukuselvitys- ja sukututkimustilaukset sekä kirkollisten toimitusten rekisteröinnit (kaste, rippikoulu, avioliittoon vihkiminen, avioliiton kirkollinen siunaaminen sekä kirkkoon liittyminen).

Väestökirjanpitoon liittyviä virkatodistuksia tarvitaan nykyään lähinnä perunkirjoituksia varten. Virkatodistusta tarvitsevalle seurakuntalaiselle muutos ei välttämättä näy mitenkään, sillä virkatodistuksen voi edelleenkin tilata myös omasta kirkkoherranvirastosta, minkä aukioloajat pysyvät ennallaan. Nivalassa todistuksia ei kuitenkaan syyskuun jälkeen enää voida kirjoittaa, vaan pyynnöt välitetään Ouluun.  Lokakuun alusta alkaen seurakunnan kotisivuilta löytyy Oulun keskusrekisterin suorat yhteystiedot. Virkatodistus kannattaa tilata hyvissä ajoin, sillä toimitusaika on lyhimmilläänkin noin kaksi viikkoa.

Nivalassa 15.9.2021

 

Sanna Jukkola

kirkkoherra

Wed Sep 15 12:19:00 EEST 2021